maanantai 12. tammikuuta 2015

Lontoo - Päivä 2

Toinen reissupäivä, muutama tunti unta takana. Kello näyttää ehkä puolta kuutta paikallista aikaa, Suomessa toki ollaan pari tuntia edellä, joten sisäisen kellon mukaan on enemmänkin kuin aika nousta. Hetki tulee kuitenkin arvottua, että unta palloon vai aamulenkille. Houkutus aamulenkistä on suurempi, joten vaatteet niskaa, lenkkarit jalkaan ja menoksi. Hotellin respassa katsotaan ehkä hieman hitaasti, eikä varmaan vähiten siksi että ulos astuessani huomaan sään olevan jokseenkin kostea. Mutta tiedättekö, mielessäkään ei käy kääntyä takaisin vaan lähden suunnistamaan vaiston varassa kohti Hyde Park:ia. The Aamulenkki on alkamassa, tässä kohtaa kun tehdään taas yhdestä pienestä unelmasta totta. Ja luultavasti tuosta syystä tapahtuu se, mistä viimeksi oli puhe... nimittäin aamulenkille lähtö ilman kofeiinia. Portti puistoon löytyy nopeasti ja sitten vain tossua toisen eteen, korvissa tuttu hölkkämusiikki. On pimeää, lähden kiertämään Serpentlinea, vastaan tulee muita samalla asialla olevia. Maisemat ovat tuttuja, Peter Pan patsasta myöten. Mielessä käy, että jonain päivänä sitten Central Park ja Liisa Ihmemaassa patsas. Sadekin on jo loppunut kuin salaa. Välillä on pakko pysähtyä nappaamaan kuva, vaikka onkin pimeää. Veden äärellä ja vedessä nukkuu mieletön määrä sorsia, joutsenia, valkoposkihanhia... pysähtyessäni ikuistamaan kauempana näkyviä kaupunginvaloja pari isoa hanhea astelee kohti... Hitchcockin "Linnut" moment, eiköhän se kuva tullut jo otettua. Paluu ei osu ihan samaan pisteeseen ja tajuan lähteneeni hölkkäämään suuntaan, josta olen juuri tullut. Ja ei, mukana ollutta karttaa ei kaiveta esille vaan tästä pitää selvitä ilman. Oikea portti löytyy ja takaisin hotelille suunnistus sujuu eri reittiä kuin tullessa, mutta perillä! Aamusuihku ja josko nyt sitä kahvia.

Saavuttuani aamaishuoneeseen minulta tiedustellaan seurueeni kokoa... öh... "Just me"... ja loogisesti minulle osoitetaan pöytä, johon mahtuu istumaan 10 henkeä. Nice. Aamupala on täyttä höttöä, mutta nälkäiseen vatsaan kyllä uppoaa hyvin paahtoleipä ja vohveli. Kahvi on juuri sopivan vahvaa ja kuumaa. Syömisen ohessa jatkan kuulumisten vaihtoa tyttäreni kanssa ja ei, vielä ei ole kotiin ikävä.

Seuraavana vuorossa pientä latautumista hotellihuoneessa, hiilaripläjäys väsyttää ja kännykän akkukin kaipaa virtaa. Hermojaraastavia hetkiä koetaan, kun huomaan ettei puhelimen akku enää lataudu. Mietin jo, että mikä kohta on mennyt rikki kunnes selviää kyseessä olevan jonkinsortin kosketushäiriö brittiadapterin ja pistokkeen välillä. Akun täyttymistä vahtiessa katson millä kaduilla shoppailukohteeni sijaitsevat ja lähden matkaan. Reippaasti kävelen läpi koko Oxford Streetin, Primark löytyy helposti. Poikkean SOHO:n alueella muistellessani sieltä päin löytyvän erään lempi musikaalini ja niin löytyykin. Hetken mietittyäni astelen sisään ja ostan lipun samalle illalle. Matka jatkuu. Käyn Kiko:ssa tyhjentämässä luomivärihyllyn ja suuntaan Piccadilly Streetille päästen kokemaan seuraavan sadekuuron. Bongaan Costa:n ja sinne suunnistaessani eräässä työporukassa seisoskeleva mies alkaa puhua minulle. "Hey Miss, you look really familiar to me." Ömmmm... okay... "Really, why do you look so familiar?" Hmmmm... I  really don't know... "Do you live near to... (paikan nimi on jo kadonnut muistista, kuten paikan nimillä on tapana)?" Sorry but no... Siirryn Costaan sisälle nauttimaan jättimäistä medium kokoista kahvia sekä ällömakeaa porkkanakakkua. Näillä eväin onkin hyvä jatkaa viimeiseen kohteeseen eli Old Bondstreetin kautta New Bondstreetille ja elämäni ensimmäiselle vierailulle Victoria's Secret myymälään. Kyllä, on ihanan ihku paikka. Ja palvelu kohdallaan. Ja jonkin ajan kuluttua astelen liikkeestä ulos pinkin kassin kanssa, joka sisältää muutaman salaisuuden.

Metroillen takaisin Paddingtoniin ja kanakormaa mukaan aamulla huomaamastani Intialaisesta ravintolasta. Annoksesta syö kevyesti kahteen kertaan joten huomiselle retkelle on eväät valmiina. Ruokaa, huilia ja valmistautumista iltaa varten. Hame päälle, punaa huuliin ja reissun eka selfie hotellihuoneessa.

Sataa, mutta ei haittaa. Metroillen Piccadilly Circukselle ja poikkeaminen supersuureen turistikrääsä kauppaan. Hoidetaan nyt saman tien pois päiväjärjestyksestä se magneetti ja säästölipas. Löytyy sitten myös pojan tuliainen ja ja jotain pientä. Hyllyjen välissä kädet täynnä tavaraa haahuillessani myyjä ilmestyy eteeni. "Darling, here you go." ja ojentaa koria johon voin laittaa tavarat. Noh juu, eipä tullut itselle mieleen ei. Hetken päästä samaisen kanssa käydään läpi peruslätinät kaavalla "koska olet tullut lontooseen - mistä olet - eikö kaikki suomalaiset naiset ole blondeja". Seuraavana suuntana M&M World jossa on pakko päästä kuvaamaan noita söpöjä karkkihahmoja. Mieletön paikka, monessa eri kerroksessa ja joka puolella värikkäitä karkkeja. Ei, en tälläkään kertaa sortunut ostamaan noita (ylihintaisia) sokeripommeja vaikka hiukan mieli tekikin.

Ja sitten muutama kuva ulkoa, vaikka sataa. Mietin, että taidan rakastaa Lontoota enemmän juurikin pimeällä. Tai ainakin kameran näytöllä nuo pimeällä napatut valokuvat ovat jotenkin paljon enemmän kuin päivällä otetut, jotka puolestaan vaikuttavat aavistuksen... valjuilta. Chinatownin alue onkin erityisen värikäs pimeällä, tykkään ja paljon!

Pian on jo kello sen  erran, että voin siirtyä pitämään sadetta Queen's Theatressa ja odottamaan Les Miserables musikaalin alkua. Lippuni on tällä kertaa ylimpään katsomoon ja mietin etukäteen, millainen musikaalikokemuksesta mahtaa tulla ja näkeekö sieltä yleensäkään hyvin. Jos oli epäilyksiä, niin ne kyllä katosivat tyystin sen kolmen tunnin aikana jonka esitys kesti. Mahtavaa! Ei voi muuta sanoa!

Metrossa seisoessani mietin, kuinka kiva olisi käydä tullessa vielä siiderillä, mutta lähes kiinni painuvat silmät (ihmekös on jos vähän jo väsyttää 22:30) ratkaisivat asian ja askelet suuntasivatkin Burger Kingin kautta hotellille. Koska onhan se nyt syötävä (erityisen paheellisesti petkssä peiton alla), jos sattuu aamulla huvittamaan lenkille lähtö ennen aamupalaa. Pakko sanoa, että olo on aika poikkinainen, mutta onnellinen. Ja pakko sanoa, että oli fiksu veto hoitaa rasittava shoppailu pois jo tänään. Huomenna nimittäin ei todellakaan shoppailla vaan tehdään jotakin ihan muuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti