keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jens Lapidus: Rahalla saa

Rahalla saa.. ja hevosella pääsee. Tai tässä tapauksessa ehkä ennemminkin keltaisella Ferrarilla. Toisinaan myös juoksulenkkareilla.

Tämä kirja (kuten niiiiin moni muukin) on ollut luettavien listalla  k a u a n  aikaa. Ja periaatteessa aika kauan tämän lukeminenkin kesti, joudun kyllä syyttämään tästä enimmäkseen omaa lukublockiani joka on kestänyt jo yli vuoden. Joka tapauksessa, voin sanoa että kyseessä oli hieman erilainen ruotsalainen dekkari kuin mihin olen tottunut. Yleensähän näissä kuitenkin päästään seuraamaan tarinaa hyvin pitkälti sieltä hyvisten leiristä katsottuna, koska monesti päähenkilönä seikkailee poliisi / etsivä / kirjailija / journalisti jne. Tällä kertaa kirjassa ei ollut yhtään hyvistä viemässä tarinaa eteenpäin (ajoittain vastaan tulleita poliisiraportteja ja oikeuden pöytäkirjoja ei lasketa) vaan kirjan kaikki kolme päähenkilöä ovat eritaustaisia alamaailman asukkeja.

Jorge, aito ghetton kasvatti, vankilakundi ja mutakuonojen mutakuono (kuten hän itse tykkää asian ilmaista) nousi ehkä lopulta lempi hahmokseni tässä tarinassa. J-boy juoksee lujaa, vihaa Serbejä, ei lopultakaan ajattele vain alavarustuksellaan ja haluaa antaa sisarelleen hyvän elämän.

JW, tavis joka haluaa olla enemmän lähes hinnalla millä hyvänsä. Taitavasti kehräämänsä valheiden verkon avulla hän on nostanut itsensä Tukholman snobien seuraan ja siellähän se ura pian aukeneekin, hurjimpien bileiden tavarantoimittajana. Ainoa asia, joka menee Louis Vuittoneiden ja Diorien edelle, on sisar Camillan mystinen katoaminen. Kompastuuko JW lopulta omaan ahneuteensa vai kostonhimoonsa, lue ja tiedä.

Mrado, Serbi sissi ja tarinan kovapintainen muskelimies joka pystyy minkälaiseen tekoon tahansa silmäänsä väräyttämättä.  Tai ainakin pystyi, ennen tytär Loviisaa ja huolta tämän turvallisuudesta. Serbi mafian kummisetä Radovanin miehiä, tosin se oikean käden asema on jäänyt toistaiseksi vielä saavuttamatta ja sekös miestä kismittää. Kunnian mies, jota ei nöyryytetä ilman seurauksia.

Koska en tunne Tukholmaa saatika sen alamaailmaa, on minun vaikea mennä sanomaan kuinka realistinen kirja lopulta on. Mutta jos pitää mafiatarinoista kuten allekirjoittanut, niin kyllä tämä kannattaa lukea, vaikka se nyt ei olekaan ihan Kummisedän loistavuuteen verrattavissa. Reilun 600 luetun sivun jälkeen uskaltaisin myös sanoa, että vähän vähemmälläkin sivumäärällä tämä kirja olisi pärjännyt, luultavasti ollut vielä parempi. Mutta joka tapauksessa, tarina jatkuu ja kyllä minua kiinnostaa kovastikin tietää, että kuinka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti